Ehkäisy: Jälkiehkäisy
Joskus on tarvetta myös yhdynnänjälkeiseen ehkäisyyn.
Tällaisia tilanteita aiheuttaa esim. kondomin rikkoutuminen tai suojaamaton yhdyntä. Tilanne
edellyttää lääkärikäyntiä. Jälkiehkäisy suoritetaan joko suurella hormoniannoksella tai
kierukalla (kierukka sopii vain synnyttäneille naisille).
Eniten yhdynnänjälkeisessä ehkäisyssä käytetään tavallista yhdistelmätablettia. Niitä on
neljän tabletin pakkauksena, josta otetaan kaksi tablettia mahdollisimman pian mutta viimeistään
kolmen vuorokauden kuluttua yhdynnästä. Seuraavat kaksi tablettia otetaan 12 tunnin kuluttua
edellisistä.
Lääke voi aiheuttaa pahoinvointia, päänsärkyä ja rintojen arkuutta. Lisäksi se ei ole ehdottoman
varma. Vuoto ilmaantuu kolmen viikon kuluessa tablettien nauttimisesta. Koska jälkiehkäisy
suurella hormoniannoksella on varsin epävarma, hankalia sivuvaikutuksia aiheuttava ja vaatii
reseptin, ei se ole sopiva jatkuvanluonteiseksi ehkäisymenetelmäksi. Se ei myöskään luonnollisesti
suojaa sukupuolitartunnoilta.